Milka ja mie viime kisoissa. Kuva: R Laulajainen.
Viime viikolla harjoittelimme enempi mm. pysäytystä ja peruutusta. Aluksi hommasta ei meinannut tulla mitää, koska Milka ei näemmä muistanut kuinka peruutetaan tai sitten mie en muistanu, miten peruuttavat avut annetaan. Askeleita taaksepäin ei meinannut tulla millään. Kyllä niitä sitten Annen avustuksella ruvettiin saamaan onneksi. Muita harjoitteita oli mm. taivuttaminen volteilla ja kulmissa. Opin, että voin käyttää hieman voimakkaammin kättä taivuttamiseen. Milka menee mieluummin nenä suorana, jos se hänelle sallitaan. Taivutus saa olla kunnollinen, jotta nenä näkyy selkään asti. Muutenkin ratsastus saa olla rohkeampaa ja avut selkeämpiä. Hevonen ei mene rikki, ja tämä hevonen ei ole sieltä herkimmästä päästä..
Tänään harjoiteltiin sitten aluksi taivutusta volteilla kevyessä ravissa. Sitten lisättiin pysähdykset lyhyiden ja pitkien sivujen keskelle ja sitten pysähdys ja peruutus lyhyiden sivujen keskelle. Nämä harjoitukset sujuivat ihan hyvin. Alussa kestää vähän aikaa kunnes Milka alkaa taipua kunnolla volteilla ja Anne sai tuon tuostakin muistutella katseesta, joka oli hevosen niskassa eikä menosuunnassa. Volteilla ja ympyröillä miulla on tapana kallistua/romahtaa loppuympyrällä/voltilla sisäänpäin, tähän yritettiin nyt kiinnittää myös huomiota, että jaksaisin pitää asennon loppuun asti vatsalihaksilla pystyssä. Pysähdyksissä Milka ei meinannut pysyä paikallaan, vaan liikehti hieman. Tämä taisi johtua siitä että itse en heti rentoutunut, vaan jäin vetämään ohjasta tai sitten jäin jännittyneeseen asentoon, jolloin Milka on kokoajan valmiudessa singahtamaan liikkeelle. Milka osaa myös käyttää tilanteen hyväkseen, jos huomaa että hänelle sallitaan vapauksia mm. siinä ettei tarvitse seisoa paikallaan (ovela tyttö, vaikka onkin niiiin kiltti). Pysähdyksistä tulikin parempia kun rentouduin itsekin. Peruutukset sujuivat hyvin, ne lähtivät heti pyydettäessä ja olivat suoria.
Näiden jälkeen jatkettiin kolmikaarisen harjoittelua harjoitusravissa, palattaessa L päätyyn tehtiin askeleenpidennys pitkällä sivulla. Meni ihan hyvin, taivutuksiin kiinnitettävä huomiota ja siihen ettei viimeisestä kaaresta tule liian pientä. Askeleenpidennyksessä hieman takakenoon ja istunta enemmän pakaroiden päälle ja ohjaa hieman löysemmälle. Mutta huomattavasti oli kolmikaarinen parantunut verrattuna parin viikon takaiseen, yes!
Sitten otettiin laukkaa ympyrällä molempiin suuntiin ja sen jälkeen menin radan läpi 2 kertaa. Molemmat meni suht hyvin. Viimeinen pituushalkaisijalle (lopputervehdykseen) tulo otettiin ekan kerran uusiksi kun meni pitkäksi. (Tämähän oli se murheenkryyni viime kisoissa!) Toisella kierroksella saatiin hieman ylimääräistä jännitystä kun kesken laukkaohjelman katolta tippuva lumi sai Milkan säikähtämään ja ottamaan pienet lähdöt. Tippuminen ei ollut onneksi ihan lähellä, mutta muutama ylimääräinen sydämentykytys siinä tuli... Itse olisin pysäyttänyt hevosen tämän jälkeen, mutta onneksi tiukka valmentaja ei antanut armoa, vaan laukkaohjelmaa jatkettiin saman tien :) Näinhän sen kuuluu mennäkin, ei huomiota pöllöilylle..
Hyvää tänään:
- ohjelma mentiin läpi 2 kertaa ja onnistui kohtuu hyvin :)
- sain aikaan taivutusta ja hieman pyöristymistä/myötäämistä niskasta ainakin jossain vaiheessa
- vaikka katolta tippui lunta useampaan otteeseen, ei se häirinnyt meitä kun sen yhden kerran
- jäi suhteellisen luottavainen fiilis, että selviän sunnuntaina
Parannettavaa:
- jalat ei meinaa pysyä niissä jalustimissa, pitäisköhän ostaa liimaa? Jalkaterät pomppii ja nytkin ainakin 3-4 kertaa koko jalustin lähti irti jalasta. No kai se ajan kanssa helpottuu... Vähän vaan jännittää se, että jos jännitän kisoissa niin vedän luultavasti jalkoja ylöspäin enkä alaspäin, jolloin ne irtoilee entistä helpommin sieltä jalustimista ja pomppii.
- keskittyminen meneillään olevaan tehtävään ts. oikeiden teiden ratsastaminen huolellisesti
- katse menosuuntaan, leuka ylös
Torstaina käyn ratsastamassa ja ajattelin mennä ainaskin jonkin verran ilman jalustimia, jos se auttaisi tuohon jalkojen pomppimiseen. Lisäksi harjoittelen tietysti vielä ohjelmaa.