tiistai 13. tammikuuta 2015

Viikon 2 ratsastukset (estevalkka, ratsastuspilates ja maasto)

Heipä hei, mitään kuvamateriaalia ei valitettavasti viikon ratsastuksista ole, mutta kerrottakoon nyt ihan pääpiirteissään viikosta 2, jottei blogi aivan kuivu kasaan ja kun vielä muistan jotain viikosta :).



Milka nauttii syömisestä ulkona. Hänellähän on koppa päässä yleensä tarhassa ja otetaan heinille sisälle, mutta kun maa on jäässä, pääsee pihalle ilman koppaa. Tässä eka kertaa pihalla ilman 
koppaa tänä vuonna <3


Sannan valkka 5.1. 


Tiistaina olimme Sannan estevalkassa. Valkassa oli lisäksemme yksi ratsukko. Ratsastimme alussa puomeja käynnissä ja sen jälkeen kevyessä laukassa. (kts piirros harjoituksesta). Joka toisen kierroksen jälkeen käännyimme päädystä oikealle ja joka toisen vasemmalle. Harjoituksessa piti saada hevonen käännettyä sisäpohkeen ympärille lävistäjälinjan jälkeen, jotta pääsee tulemaan suorassa linjassa viimeiselle puomille/esteelle. Puomeilla tämä sujui hyvin käynnissä ja ravissa. Sitten tultiin samaa tehtävää siten että tehtiin ympyrä laukassa, jonka jälkeen ravi, kulma tarkasti, vinot puomit ravissa ja vasta viimeisen esteen (apupuomi ja ristikko) apupuomilta laukannosto ja pitkää sivu sitten laukassa eteenpäin.  Tässä hyppy tuli usein ristikon sivusta ja Milka lähti lingertelemään ennen ristikkoa. Myös ristikon jälkeen päätyyn olisi pitänyt jatkaa suoraa linjaa, mutta välillä mentiin siinäkin lingertäen tai liian aikaisin kääntyen. En saanut oikein hyvää rytmiä päälle tuon apupuomin kanssa ja laukka-avut taisivat tulla väärään aikaan. Samalla myös pohkeet olivat irti (ainakin se toinen millä en yrittänyt nostaa laukkaa) ja taisin puristaa myös reisillä, katse oli myös liikaa alaspäin. Viime hyppykerran helppous oli tipotiessään. Laukkaympyrällä puomin ylitys sujui myös vaihtelevasti. Välillä (ja varsinkin heti jos oma katse irtautui puomista) mentiin liian ulos lapa edellä ympyrälinjalta. Toistojen myötä tilanne parani mutta vain hetkittäin, fiilis oli taas sellainen että mitään en osaa, mutta yritetään nyt vähän sinnepäin…


Seuraavaksi tultiin yksitellen koko tehtävää laukassa, viimeinen este muuttui pystyksi. Laukka piti vaihtaa ristikolla tai jos ei vaihtunut niin viimeistään pystyllä. Tässä alkoi jo saada vähän rytmistä kiinni. En kyllä pysynyt kärryillä, milloin sain laukan vaihdettua ja milloin en, useimmiten varmaan vaihtui vasta pystyllä. Sanna huuteli, nopea käsi ja pohje ponnistuksessa (+tietysti asetus), mutta tuo käsi jäi ainakin liian hitaaksi vaihtoa ajatellen. Hyppääminen oli myös hieman jäykkää, taas iski päälle joku jännitys… Rennosti kun menisi, niin sujuisi varmasti paremmin ja katsekin löytäisi silloin paremmin oikean suuntansa. Milka innostui tapansa mukaan tunnin edetessä ja laukkatehtävän aikana sai jo ottaa kunnolla pidätteitäkin. Onneksi meno ei ollut niin ”hurjaa” kuin joskus, vaan pidätteisiin myös vastattiin. Lopuksi päästiin vielä laukkaymyrälle sulkeisiin harjoittelemaan sitä katseen pitämistä puomissa.

Mieleen jäi "kummittelemaan" seuraavat parannukset:

- Rennosti ja rohkeasti, älä jännitä turhaan. Jännittynyt hyppy on tuomittu epäonnistumaan ennemmin kuin rento ja itsevarma.
- Pohkeet kiinni - hevosen ohjattavuus ja suoruus.
- Katse ylös/seuraavalle tehtävälle.
- Keskity tehtävään, kuuntele ja rekisteröi ohjeet.
- Tee pidätteitä laukan tahtiin myös istunnalla jos eteenpäin pyrkimys on liian voimakasta.
Näillä eväille seuraavaan valkkaan luottavaisin mielin.



Ratsastuspilates 6.1. (toinen rp tunti)


Tästä kerrasta ei jäänyt niin paljon oppia kypärän alle kuin ensimmäisestä kerrasta, mutta tunti oli toki silti antoisa. Aloitettiin käynnissä ympyrällä ja laitettiin ensin asentoa kuosiin, kohdallani se tarkoitti mm. jalat eteenpäin (jalustimia pidennettiin reiällä, jotta sain ne tuotua eteenpäin kun satula kinnasi vastaan), pylly eteenpäin penkissä (tätä olen muistanut korjailla itsenäisestikin), lantio alle, ylävartaloa eteenpäin ja uloshengityksellä kylkikaarien ja vatsan (myös ylävatsa) rutistuu. "Kokosimme" hevosia tekemällä pidätteitä istunnalla ja ohjilla kun ulkoetujalka on ilmassa. Kun pidätteeseen vastattiin, samalla pyydettiin pohkeilla eteen. Milka alkoikin heti pyöristyä mukavasti. Mukaan otettiin pohkeenväistöä muutama askel takaosa uralta ulospäin ja nenä uran sisälle päin. Sitten ravattiin kevyttä ravia, jossa myös pidätteet samalla lailla. Kevennyksessä muistettava keventää lantio alle käännettynä ja käyttää reiden takaosaa (reiden etuosan ja takamuksen tulisi olla rento) ja ala-asennossa pitäisi viipyä hetki. Sitten kevennettiinkin ilman jalustimia! En oikein tajunnut ideaa, enkä pysynyt rytmissä, joten Milka pudotti usein käynnille. Lisäksi satula painoi toiseen sisäreiteen mojovan mustelman. Kai tämäkin olisi pitänyt saada tehtyä enemmän takareiden kautta, ehkäpä se siitä vielä joskus lutviutuu (kunhan intoudun tätä kidutusta joku kerta harjoittelemaan...)

Jalustimet takaisin jalkaan ja lisää käyntiä ja ravia. Tässä kohtaa on joku blackoutti, en muista tehtiinkö mitään tähdellistä tai millaisia ohjeita saatiin. Ainakin vanhaan istuntaan (ennen pilatesta olleeseen) joutui palaamaan hetkeksi ja se tuntui kyllä todella pahalta. Notkoselkä, jalat todella takana yms. Onneksi nyt osaan/tiedän jo enemmän!

Lopuksi laukattiin vielä ympyrällä. Laukannostossa pohjeapu pitäsi olla eteenpäin eikä taaksepäin. Laukassa vatsalihakset käytössä vakaan istunnan saamiseksi. Lonkankoukistajissa tuntui kiristämistä, kun reisiä piti avata ja myödätä rennosti lantiolla, kuitenkin istuen hyvin satulassa ja samalla pitää alapohkeet kiinni (ulkojalkaa ei tarvetta pitää taaempana). Ei keretty laukkailla kauaa, joten siihen ei ehditty kunnolla paneutua.

Tunnista jäi mieleen:
- jalat/pohkeet eteenpäin
- Väistössä siirrän pohjetta liikaa/turhaa taakse. Takaosa seuraa kyllä etuosaa, eli apu annettva enemmän etuosalle.
- Pohjeapu annettava eteenpäin, ei taakse (erityisesti laukan nosto, mutta myös muut pohjeavut)
- Istu liikkeen suuntaan - liikkeeseen mukautuminen.
- Laukassa myös ulkopohje eteenpäin, ei tarvitse laukata ulkojalka taaempana.
- Laukassa oma asento ryhdikäs, pito vatsalihaksista, myötää lantiolla liikkeen suuntaan. Reisiä/lonkkia auki takareiden kautta.

- Harjoittele keventämistä ilman jalustimia.
- Venyttele lonkankoukistajia ja tee lonkkia avaavia venytyksiä.





Maasto 7.1.


Milkan ja miun yhteinen kolmen päivän putki oli mukava päättää rentouttavaan, mutta kuitenkin vauhdikkaaseen maastoon. En kattonu kellosta aikaa, mutta reissuun meni varmaan 1h 15-30 min. Aluksi fiilikset oli vähän sellaiset, et pitäiskös sittenkin mennä maneesiin harjoittelemaan puomeja tai istuntaa ja koulutehtäviä, kun maneesikin olisi ollut tyhjillään. Mutta kyllä vaan tekee pääkopalle (kuin myös varmaan hevosellekin) kutaa käydä välillä maastossa, maneesin seiniä ehtii kyllä vielä tuijotella.

Ja niinhän siinä kävi, että reissu sai fiilikset reilusti positiiviselle puolelle :). Kyllä se on vaan reipas ja hieno hevonen! Yritettiin yhdessä vaiheessa ylittää yksi puro. Milka ei halunnut kuitenkaan sitä ylittää, enkä sitten kehdannut pakottaakaan, kun aattelin että jos loikkaa isolla loikalla yli saatan tippua vaikka kyydistä. Siitä olisi kyllä päässyt luultavasti yli ihan kävellen. No siinä kun steppailtiin puron edessä, niin hanki alkoi pettää Milkan jalkojen alla (hangen alla taisi olla myös vettä.) Onneksi otti kuitenkin iisisti, eikä saanut sätkyä tai lähtenyt karkuun. No sitten käytiin myös metikössä ja myös siellä upposimme hankeen, mutta Milka otti tämänkin tilanteen rauhallisesti ja päästiin poistumaan upotuksista kaikessa rauhassa. Laukattiin useampia pätkiä, Milka vastasi pidätteisiin, eikä tullut tunnetta että lähtisi käsistä tai en saisi pysähtymään. Milka oli reipas ja valpas, muttei kuitenkaan sätkyillyt mitään. Käytiin myös uusissa paikoissa ja löydettiin hyvä laukkasuora. Pakkasta oli -10 kun lähdettiin, mutta lauhtui matkan aikana, vain lähtiessä oli kylmä, muuten ei. Kivaa :)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti