Istunta:
- "Ei saa puristaa jaloilla (reisillä ja polvilla) vasten satulaa." - Tässä olen mielestäni kehittynyt hyvin oikeaan suuntaan. Oon muistanut muistutella itteäni aina ratsastaessa tästä (toki opet on muistuttaneet tästä myös.). Yritän avata tietoisesti lonkkia auki takareiden kautta. 2 ratsastuspilateskertaa ovat myös auttaneet tähän. Pilateksessa koko istuntani siirtyi satulassa eteenpäin ja selän notkoon kiinnitettiin samalla huomiota ja kun tuki tulee keskivartalosta, on helpompi myös avata lonkkia. Lonkille pitäisi kuitenkin tehdä enemmän avaavia venyttelyliikkeitä. Lonkinkoukistajat ovat usein aika jumissa.
- "Jalustin päkiällä (=rennot jalat). Ongelmana harjoitusravissa ja laukassa päkiältä nilkkaa vasten lähtevät jalustimet ja tätä efektiä välttääkseni jännitän jalat, joilloin ratsatus näyttää ja tuntuukin todella tönköltä." - Tämä menee välillä paremmin ja välillä huonommin. Kehitystä on tullut varmaan jonkin verran, mutta tyytyväinen en voi missään nimessä olla. Laukassa jalustin pysyykin ihan mukavasti päkiällä, mutta harjoitusravissa jalka vispaa joka suuntaan. Kunpa saisin sen pysymään siististi paikoillaan! Kai tässä on ongelmana myös Milkan vaativa askel harjoitusravissa, joka tosin lähtee myös itsestäni kun en saa Milkaa menemään harkkaravissa rentona peräänannossa, jolloin selkä ja takaosa olisivat aktiivisesti käytössä ja selässä olisi helpompi istuakin. Väkisin tulee varmaan jännitettyä niitä jalkoja, kun ravi rytkyttää ja heilun satulassa. Tähän taitaa auttaa vain aika ja liikkeeseen mukautuminen? Harjoituksena voisin jatkaa ainakin jalustimitta ratsastamista, se varmaan parantaisi istuntaa ravissa.
- "Punkeminen: Milka kaartuu vasemmassa kierroksessa helposti sisäänpäin uralta toisessa päässä kenttää (voi olla että itse teen jotain aiheuttaen tämän) ja itse vedän sisäolkapään silloin eteenpäin, jännityn, koko vartalo kääntyy ulospäin ja pungen vastaan." - Maneesikaudella tätä samaa ongelmaa ei ole ollut kuin oli silloin aiemmin ulkokentällä. Toki Milka yrittää välillä oikoa kulmia. Silloin täytyy vain olla päättäväinen ja ratsastaa jalalla tehokkaammin mihin olen päättänyt mennä.
Ohjasote:
- "Myötääminen ja oikean tuntuman löytäminen. Tuntuma ei saa olla liian tiukka, eikä liian löysä." - Tässä on tullut kehitystä. Olen saanut Milkankin valmennuksissa myötäämään niskastaan ja tämä on auttanut hahmottamaan sopivaa tuntumaa. Lisäksi olen oppinut ratsastamaan paremmin istunnalla ja pohkeilla, jolloin tuntuma on helpompi pitää tasaisena, eikä käsillä tarvitse (yrittää) tehdä niin paljoa. Kuitenkin Milkan rentoutumiseen menee aika kauan, haluaisin että rento liikkuminen ja oikea tuntuma löytyisivät jo aikaisemmin, joten kyllä tässä tekemistä riittää...
- "Ulkoohjan tuki. Pitää oppia toimimaan vain yksi käsi/puoli kerrallaan. Tukemalla ulkoa ja myötäämällä sisältä." - Sama kuin yllä.
Tältä näytti suunnitelma ongelmien parantamiseen ja näin parannukset toteutuivat:
- "Milkan omistaja ryhtyy pitämään minulle tunteja keskittyen istuntaan. Myös istunnan harjoittelusta liinassa on ollut puhetta." - Liinassa harjoiteltiin about kolmena kertana ja muutenkin harjoiteltiin istuntaa koulusatulassa. Liinaharjoituksia voisi ottaa nyt taas lisääkin. Siinä kun voi keskittyä täysin istuntaan ja tasapainoon, niin on kyllä aivan erinomaista treeniä!
- "Olen menossa ratsastuspilatekseen Milkan kanssa. Toivottavasti saan sieltä hyvät eväät oikeaan istunta-asentoon ja muihin ongelmiin." - Kyllä, varsinkin ensimmäisestä pilateskerrasta oli paljon apua ja se olikin mielestäni kaiken sijoituksen väärti (melko hintavaa). Toisella kerralla en saanut niin paljoa irti, mutta toistoja ja harjoitteluahan se vaatisi että optimaalista kehitystä tapahtuisi.
- "Tasapainon ja istunnan harjoittelemiseksi ratsastan itsenäisesti säännöllisesti ilman jalustimia ja haluaisin myös kokeilla ratsastusta ilman satulaa." - Tätä olisin voinut tehdä enemmänkin. Eli lisää ilman jalustimia / satulaa menoa luvassa nyt kevätpuolella! Harkkaravia on saatava ainakin paremmaksi...
- "Rupean ratsastamaan Milkalla koulusatulalla, jolla saa otettua oikeaoppisen istunnan paremmin kuin yleissatulalla. Koulusatulaa on tullut silloin tällöin kokeiltua, mutta se on ollut epämukava, keventäessä polvet kipeytyy (iskeytyy toppaukseen). Johtuisikohan liian lyhyistä jalustimista ja polvilla puristamisesta (?) Nyt on aika siis opetella istumaan oikein koulusatulassa." Tämän jälkeen aloitin tosiaan koulusatulalla ratsastamisen. Kun satulasta otettiin pois irrotettavat polvituet, loppui myös hiertäminenkin samalla. Yleissatulalla olen mennyt ainoastaan puomi/hyppytreenit.
Istuntaa marraskuussa 2014. Kuva Riina L. Selkä notkolla, pohkeet liian takana, katse... Nyt kun ongelmat on tiedostettu, on niihin myös helpompi puuttua.
Vertailun vuoksi mielestäni oikeaoppisen näköinen istuntakuva netistä.
lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Apu_(ratsastus)
Tällä hetkellä parannettavaa / työn alla:
- Lonkat auki. Enemmän lonkkia avaavaa venyttelyä ohjelmaan ja ratsastaessa myös huomiota tähän enemmän.
- Harjoitusravi (edelleen)... Etureidet ja pakarat rentona, alapohje paikoillaan, päkiät jalustimilla. Ratsastus ilman jalustimia/satulaa. Hevosen ratsastaminen jalalla rennommaksi.
- Istunta paremmaksi laukassa. Ulkopohje ei liiku tarpeettoman taakse, kuten nykyisin, jolloin ylävartalo kippaa samalla eteenpäin. Istuminen rennosti, hyvässä ryhdissä syvällä satulassa.
- Ylipäätään pohkeet ja pohjeavut eteenpäin kaikissa askellajeissa. Samoin myös väistöissä vien tarpeettoman taakse väistettävää jalkaa. Juuri luin Kyra Kyrklundin kirjasta "Kyra ja ratsastuksen taito", jonka sain tai siis toivoin joululahjaksi <3:
"Pohkeet ovat oikeassa asennossa, kun alapohkeet sijaitsevat noin 10 cm satulavyön takana. Silloin ratsastajan tasapaino on paras mahdollinen ja hänellä on samalla optimaalinen lihasvoima alaraajoissaan. Sitä paitsi hevonen on herkin juuri satulavyön takana, Kauempana sillä on liian paljon rasvaa ja liian vähän hermoja."
- Katse sekä sileällä että esteillä ratsastettaessa. Katse ratsastettavassa tiessä leuka ylhäällä, niska suorana (ei pää alaspäin, katse hevosen niskassa). Esteillä katse menosuuntaan/seuraavaan esteeseen. Näin ratsatus sekä näyttää paremmalta että myös automaattisesti vaikuttaa omaan tasapainooni ja painoapuihin positiivisemmin.
- Istuminen keskellä hevosta kääntyessä ja kaarteissa. Nyt käännyn ja siirrän liikaa painoa sisäänpäin, jolloin Milka pääsee pullauttamaan ulkolavan ulos ja menee lapa edellä esim ympyröillä ja volteilla. Tämä on miulle vielä hieman epäselvä asia, että kuinka paljon ja mistä kohtaa kaarroksiin pitää itse kääntyä (ylävartalosta/lantiosta, istuinluun paino yms.)? Pitää kysellä tästä valmentajilta ja yrittää opiskella myös netistä/kirjoista, jospa se lähtisi siitä selkenemään...
Olihan siinä taas lista asioita, joihin paneutua. Mutta sen oon kyllä huomannut, että kun asiat kirjoittaa ylös ja muistuttaa niistä jatkuvasti itseään, niin kehitystäkin tulee :). Toivottavasti myös tässäkin tapauksessa ;)
Palataan taas myöhemmin näihin asioihin. In the meantime I'm working on it.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti