lauantai 21. helmikuuta 2015

Tavoitteita vuodelle 2015

Nyt kun vuosi 2015 on lähtenyt jo tukevasti käyntiin, on aika listailla tavoitteita tälle vuodelle niin ratsastuksen kuin muunkin liikkumisen ja olemisen suhteen. Kohtahan tässä alkaa olla jo 1/6 vuodesta eletty (ja vastahan tää alkoi)!


Tsemppibiisi vuodelle 2015 (vaikka onkin vähän vanhempi biisi), nostaa hymyn huulille ja tästä tulee mieleen aina Milka <3 (Coldplay Sky Full of Stars, Youtubesta):



Ratsastus:

Oon välillä miettiny, et pitäiskö keskittyä enemmän joko esteratsastukseen tai kouluratsastukseen? Mutta eiköhän kehitys ole optimaalisinta jos yritän kehittyä molemmissa. Oon vielä niin alkutaipaleella molemmissa lajeissa, että perusratsastustaidot kehittyy varmasti monipuolisimmaksi kun käyn sekä este- että kouluvalkoissa ja tunneilla. Ja mikä parasta miulla on loistava vuokrahevonen, jolla voi harrastaa monipuolisesti esteitä, koulua ja maastoilua!

Välillä on tullu mieleen myös se, että oonko liian ryppyotsainen ja pikkutarkka tavoitteineni, mitä jos hauskuus unohtuu ja ainoastaan kehittyminen on onnistumisen mittari? Jos jokainen ratsastuskerta tähtää kehitykseen ja siitä tulee pakkomielle, jos tuntee ittensä epäonnistuneeksi jos ei saavutakaan niitä itselleen asettamia tavoitteita? Jos mielekkyys katoaa siten koko hommasta? Osaan olla ittelleni aika ankara ja miuta harmittaa se, etten osaa (vielä) tämän paremmin ratsastaa. Useat tallilaiset ratsastavat silmissäni täydellisesti ja oma tekeminen tuntuu säälittävältä räpellykseltä niiden rinnalla, toki omaa tekemistä ei pitäisi verrata muihin ja olenkin ottanut muita esimerkeiksi ja inspiraation kohteiksi, joilta voin ammentaa motivaatita omaan tekemiseeni. Vaikka tasoerot ovatkin valtavat ja välillä tulee tunne että pyörin muiden jaloissa, ja joku varmaan ihmettelee miten olen niin surkea, on kaikilla oikeus nauttia ratsastuksesta ja rakkaudesta hevosiin omalla tasollaan, omista lähtökohdistaan. Tämä pitäisi itsenikin muistaa myös huonompina päivinä.

No sitten niihin tavoitteisiin:

- estepuolella haluaisin oppia hyppäämään rataa ja että osaisin vaihtaa laukat esteillä (siis tietäisin milloin vaihtaa ja että vaihdot myös onnistuisi suunnitelman mukaan)
- tavoiteratakorkeus voisi olla 60 cm, mutta olen kyllä tyytyväinen jos saisin vuoden aikana startin 50 cm tasollakin (40 cm taitaa olla vähän liian lälly), eli vähintään 1 startti estekisoissa tavoitteena vuoden aikana tai merkkisuoritus C-merkin esteradasta
- estevalkoissa tavoitteena on rohkeuden lisääntyminen, rimakauhu meinaa iskeä jos tulee vähänkään normaalista korkeampia esteitä... tavoite saada myös katse ylös pysyvästi!

- koulupuolella tavoitteena on oman istunnan ja apujen annon kehittäminen - perusratsastuksen parantaminen lienee paras termi. Ihailen eleetöntä, vakaata, hevosen liikkeitä myötäävää ja ryhdikästä ratsastusta, nämä siis myös itsellä tavoitteina. Näiden parantamiseksi oon miettinyt yhden "uuden" valmentajan kysymistä pitämään miulle tunnin, mutta katsellaan nyt vielä mennäänkö nykyisillä vai kysyisikö uuttakin, eihän siinä tietysti mitään häviä jos katsoisi, josko hänen opetus auttaisi omissa pulmissani.
- Pari koulukisastarttia olisi kiva saada, tämä vuosi taitaa mennä vielä Helppo C tasolla, jossa yli 60 % tulos olisi tavoitteena. Yllättynyt olen jos saan rohkeuden ja varmuuden osallistua Helppo B tasolle, tällä hetkellä tuntuu etten ole siihen vielä valmis.

- Yhtenä tavoitteena rentous, hauskuus ja harjoittelun monipuolisuus. Esteitä, puomeja, törppöjen hyväksikäyttöä (hahaa), maastoa, ilman satulaa humputtelua, ilman jalustimia menoa yms. Milkalle on hyvä kun on monipuolista ohjelmaa ja itselle on kivaa myös kun saa vaihtelua, eikä aina tule kierrettyä samaa ympyrää maneesissa/kentälllä. Tuntuu, että jopa törppöjen pujottelut saavat Milkan innostumaan ja menemään paremmin :) Ja sen olen kyllä huomannut että on parasta olla jonkinlainen suunnitelma siitä, mitä aikoo harjoitella kun menee ratsastamaan. Myös varasuunnitelma on hyvä olla, aina suunnitelmia ei pysty toteuttamaan jos maneesissa on ruuhkaa tms. Mutta jonkinlainen kuvio/tavoite on hyvä olla jokaiselle ratsastuskerralle. Jos vain ratsastelee, niin ne kerrat päätyvät yleensä pettymykseen, kun tuntuu ettei saanut mitään aikaiseksi (kun ei edes tiedä mitä olisi pitänyt saada aikaiseksi)...


Muita tavoitteita 2015:

- Extreme Run 23.5. ollaan lähdössä juoksemaan työporukan kanssa. Kyseessä on siis 16 km kilpailu, ja aina 500 m välein on joku este suoritettavana. Kuulostaa eika haastavalta! Osallistumme hupisarjaan, joten ei oo niin vakavaa. Mut itseni tuntien haluan suorittaa koko radan ja tehdä sen hyvin :) Peruskestävyys harjoittelua oon koittanu vähän harrastaa juoksulenkein. Voisin käydä kyllä useammin... Keväämmällä sit enemmän vetoharjoittelua pururadoilla, rappusissa yms. Mahdollisesti myöhemmin 2015 voisi käydä juoksemassa 10 km johonkin tavoiteaikaan (esim alle 1 h ois kiva).

Extreme Run kartta esteineen, huisia :P (sähköaita, glup)

- Liikkuvuuden parantaminen ja yläselkä/hartiakipujen minimointi. Tietää enemmän venyttelyä, foamrolleria, joogaa... Tällä viikolla kävin tunnin syvävenyttelyssä ja kunhan paikkakunnan joogasali avautuu kuun lopussa, on tarkoitus lähteä kokeilemaan erilaisia joogavaihtoehtoja. Kotona voisin rullailla foam rollerilla kun sellainen kaapista löytyy... Ja tehdä venytyksiä ja liikkuvuutta parantavia liikkeitä.

- Hyvän ja vahvan olon saavuttaminen monipuolisesti liikkumalla (ratsastus, kuntosali, juoksu, venyttely/jooga...) ja terveellisesti syömällä. Tässä muutama päivä mennyt taas harakoille syömisen suhteen, kun tuli ostettua herkkuja ja irttarit oli uskomattomassa tarjouksessa (ostin sitten lähes kilon!) ja olo on nyt sen mukainen, vaikka toki siitä kilosta on vielä karkkeja jäljellä... Maha ja naama turpeena ja olo väsyneenä ja raskaana, ihanaa. No, tästä kyllä noustaan. Jos ei vaikka vähään aikaan tekis herkkuja mieli, kun on vetäny överit :D

- Henkisellä puolella joku pieni rauhoittuminen ois paikallaan, aina ei tarvii paahtaa sata lasissa. Jooga vois auttaa tähänkin, että oppis vähän rentoutumaan ja rauhottumaan. Itseluottamusta kaipaan myös lisää, sitä koitan kans tässä kokoajan harjoitella. Että kelpaan ja olen hyvä just tällaisena. Oon paras itseni :) Ja läsnäoloa ja hetkessä elämistä pitäis myös hioa!


Tässäpä näitä nyt tuli, on siinä tavoitetta kerrakseen. Että ei sitten paineita... :D Palataan näihin sit tässä vuoden mittaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti