Ensin omistaja pyysi minua keventelemään ravissa. Ongelmana on ollut koulusatulan kanssa keventäessä se, että satulan polvitoppaus on hiertänyt samalla polviin ja niihin onkin ilmestynyt mojovat mustelmat... Ongelma on johtunut siitä, että olen puristanut reisillä/polvilla. Mutta oivalsin, tai pikemminkin omistaja tämän minulle kertoi ;), että ongelma on johtunut myös siitä, että yleensäkin keventäessä EN OLE käyttänyt apuna vatsa- enkä takapuolen lihaksia vaan olen käyttänyt jalkoja ylös ponnaamiseen. Asentoni on ollut etukeno. Todella valaisevaa saada tämä tietooni tässä vaiheessa :). Parempi taas myöhään kuin ei milloinkaan! Kun nostin itseni vatsaa ja pehvaa käyttäen pystyyn, avasin rintaa auki, eivät polvetkaan ottaneet niin kovasti osumaa toppauksesta ja samalla katse nousi ylös. Kädet piti nostaa ylemmäksi myös. Ennen pidin niitä lähellä harjaa. Kevyt ravi oli ihan eri tuntuista kuin ennen. Kuin olisi oppinut uuden tavan juosta. No en ole kyllä vielä oppinut tätä, mutta nyt voin ainakin harjoitella. Tasapaino tuntui lähtevän, koska paino tuli koko jalustimiinkin eri kulmasta kuin aiemmin. Muutos oli varmaankin radikaali, mitä näillä neuvoilla saatiin aikaiseksi kevyeeseen raviin.
Tämän jälkeen harjoittelimme liinassa istuntaa ilman, että olisin pitänyt kiinni/tukea ohjista. Käynnissä ilman jalustimia, ravissa jalustimin ja laukassa ilman jalustimia. Tarkoitus oli pitää jalat ja lantio rentona ja harjoittaa tasapainoa ja syvällä satulassa istumista. Ainoastaan askellajin vaihtuessa ravista laukkaan tai laukasta raviin jouduin ottamaan tukea satulan etukaaresta tai ohjista, muuten pyrin pitämään kädet reisien päällä tai ilmassa. En antanut itse apuja hevoselle, keskityin vain istuntaan, omistaja käytti ääniapuja askellajin vaihtoon. Treenin lopuksi otettiin laukkaa vielä jalustimin koko kentällä. Oli vähän erituntuista kuin ennen, oma ryhtini tuntui hyvältä ja avoimelta ja istuin todellakin syvällä satulassa. Koko tunti oli erittäin hyödyllistä istunta / tasapainotreeniä, näissä merkeissä jatkamme varmasti taas tänään. Can't wait :)
lähde: www.pinterest.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti