On kulunut hyvä tovi, kun oon käyny täällä blogissa viimeeksi. Päivitetääs kuulumiset ajan tasalle :) Joten luvassa sillisalaattia. Kerron vähän mitä valmennuksia/tunteja on ollut ja josko niistä on jäänyt jotain myös korvan taakse.
Alkukesän syöttelyitä.
xxx
Kauden viimeisen ratsastuskoulun tunnin ratsastin tuttuun tapaan Annilla. Tunnilla tehtiin askellajien kokoamista nostaen käsiä vähän ylemmäs, tekemällä pieni pidetteitä ja samalla tiivistämällä istuntaa vatsalihaksia supistamalla, tästä laskettiin sitten myötäämällä ja pienellä pohjeavulla hevonen raviin. Laukannostoja tehtiin ympyrällä vasta-asetuksesta samalla kun vaihdettiin myötäasetukseen. Laukannostoja tehtiin myös käynnistä ympyrällä, kun ensin väistätettiin takaosaa ympyrän sisäpuolelle. Harmi kun heti tunnin jälkeen ei tullut kirjoiteltua mitään ylös, Tunti oli mielestäni todella hyvä ja sain sen aikana monia oivalluksia, jotka tosin nyt tuntuvat jo painuneen unholaan... Tämän tunnin jälkeen piti tietysti heti koittaa uusia oppeja Milkan kanssa ja sainkin Milkan toimimaan todella hyvin mm. juuri käsiä nostaen se alkaa mukavasti koota askelta.
Voipi muuten olla, että tämä jäi Annin kanssa viimeiseksi tunniksi, se ei taida olla palaamassa kesälaitumelta takaisin ratsastuskouluun. Siinä oli mielestäni erittäin kiva hevonen ratsastaa, energinen, taipuisa ja herkkä.. Pitkän sairaslomansa jälkeen varsinkin laukka oli aika vaikean tuntuista ja lisäksi tammasta oli tullut hieman äksy hapannaama karsinassa. Mutta kivaa oli tosiaan Annilla ratsastella :)
Anni
xxx
Ratsastuskoulun ope kävi pitämässä miulle ja Milkalle kouluvalkan ja toivoin jumppaavia (sekä hevosta että itseäni) harjoituksia. Satoi vettä ihan reippaasti, joten menimme maneesissa jossa hieman pölisi. Aloitettiin käynnissä keskihalkaisijalta uralle väistäen. Asetus oli oltava sisäänpäin. Ennen uraa suoristus turpa kohti uraa ja väistöä pitkää sivua pitkin etujalat uralla. Alussa tämä väistö oli itselläni turhan jyrkkä ja Milkan ollessa vähän laiskalla päällä oli tahti myös väistössä liian puutteellinen. Lyhyen sivun keskeltä ja myöhemmin suoraan uralle väistöstä suoristaessa siirryttiin raviin ja ravattiin 2-kiemuran uralla puolet kentästä ja loppu sitten ravilla toiseen päätyyn, ennen kulmaa käyntiin ja sama kuvio uudelleen. Toiseen suuntaan tehtiin tietysti myös samat harjoitukset.
Ratsastus tuntui aika jäykältä ja raskaalta ja Milka hangoitteli myös asettamisyrityksiä vastaan. Siinä vaiheessa alkoi vähän helpottaa kun Milka alkoi lämpenemään sen myötä kun ryhdyttiin tekemään väistöt ravissa. Pitkän sivun uran suuntaisessa väistössä tehtiin käyntisiirtymä väistön sisällä. Käynnistä väistäessä oli todella haasteellista saada Milka taas uudelleen raviin väistöä jatkaen. Väistön loppuessa oli tarkoitus saada aikaan jonkinlainen "hetki" jolloin hevonen vie painon takaosan päälle ja pyöristyy samalla kun väistöstä tehdään asetuksen vaihto sisäänpäin samalla sisäpohkeen ympärille taivuttaen. Ehkä pientä myötäämistä ja pyöristymistä oli havaittavissa, mutta taisin olla apuineni liian myöhässä ja hevonenkin turhan paljon pohkeen takana, että olisi saatu ihan oikeanlainen tunne ja reaktio aikaan. Samalla teemalla jatkettiin sitten laukkatehtävällä. Eli ympyrällä käynnissä asetettiin ulospäin ja samalla hetkellä kun asetus vaihdettiin myötä-asetukselle, siirrettiin omaa painoa ulkoistuinluulle ja annettiin laukka-avut. Ihan kivoja laukannostoja saatiin aikaiseksi muutaman kerran, kyllä sen vaan selkeästi tuntee kun ajoitus loksahtaa kohdalleen. Monesti olin kyllä myöhässä laukka-apujen kanssa. treeniä lisää tähänkin..
xxx
Ratsastustunnin jälkeen maistelemassa vihreää.
8-tehtävä estevalkassa
Eli "lävistäjälinjalla" lähestyttiin aina estettä ja heti jo hypyssä katse tulevan kaarteen puolelle (heti kun pystyi niin katse uudestaan seuraavalle esteelle. Tässä huomasi hyvin kuinka paljon katse auttoi kääntämään hevosen jouhevasti ja nopeasti heti esteen jälkeen. Tätä tehtiin monta kierrosta peräkkäin. Hyvä, että tätä tuli harjoiteltua kun seuraavissa kisoissa rupesin ekan kerran ratsastamaan jo hieman aikaakin.
xxx
Sitten on ollut kouluvalkkoja ja muita estevalkkoja Milkalla, joiden yksityiskohtia en valitettavasti muista enää, mutta tässä listattuna muutamia asioita, joita muistan oppineeni:
* sisätakajalan aktivoiminen sisäpohkeella ravi/laukka ympyröillä ja volteilla, samalla kääntäminen ulkopohkeella
* Milka asettuu, kun olen tarpeeksi vaativa asetuksen kanssa. Pehmeällä kädellä, muttei kuitenkaan saa antaa periksi.
* tempon vaihtelu kaikissa askellajeissa: istunnan tiivistäminen ja pienet pidätteet, lisääminen kohti tuntumaa. Yhdellä tunnilla tehtiin laukkaympyrällä jokaiseen 4:n pisteeseen laukan kokoaminen ja sitten taas pari askelta eteen. Oli rankkaa, mutta onnistuneita suorituksiakin saatiin :)
* rajaaminen ulkoa pohkeella ja ohjalla kun Milka punkee ulkolapaa ulospäin
* esteillä hevosen pitäminen luona (ei saa päästää pitkäksi) edesauttaa pyöreisiin hyppyihin, jolloin puomit pysyvät paremmin ylhäällä
xxx
Milka tiukassa halausotteessa.
2.8. olisi myös yhdet estekisat, joissa pääsisin menemään yhden luokan (70 cm). Otan 2-tason luvan vasta ensi vuodelle.
7.-9.8. on viikonloppuratsastusleiri (jei!), jonne olen menossa.
16.8. olisi sitten taas kisat, joihin voisi mennä. Joten mukava loppukesähän tässä on tiedossa.
Nyt viikonloppuna on myös tarkoitus käydä katsomassa 4-tason koulukisoja Lappeenrannassa.
Tulossa postaus 12.7. olleista kisoista, joissa menimme 70 ja 80 cm luokat, sekä postaus eilisestä estevalmennuksesta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti