Tässä näkyy kivat maastot, mistä mekin kahdestaan usein Milkan kanssa mennään.
Kävin viikko sitten Paken valkassa, jossa sain pari oivallusta. Tässä listattanu neuvoja joita muistan:
- kädet alempana
- kädet taaempana; ohjastuntuma voi olla hyvä myös siten että kädet voi pitää taaempana laittamalla kyynärpäistä taaksepäin jolloin ohja ei jää niin lyhyeksi (esteillä käsiä voi pitää edempänä, ohjan lyhyempänä)
- ohjastuntuma on välillä liiankin napakka
- ohjaa enemmän ulkopohkeella
- käännä lantiota ja ylävartaloa enemmän käännöksen/kaarteen suuntaan, ympyrällä katse ympyrän keskustaan/puoli kierrosta eteenpäin
- johtava ohja reilusti alemmas, levitä kättä
- pohkeenväistössä käännä lantiota hieman menosuuntaan, katse menosuuntaan, anna lantion olla rentona, anna ylävartalon mieluummin rentoutua ja "lysähtää" kuin ajattele liikaa ryhtiä, jolloin ylävartalo jännittyy
- pidätteet kohti omia lonkkia, pidäte siten että sitä täytyy kuunnella
- ulko-ohjan tuntuma, voi harjoitella asettamalla ensin volteilla/ympyrällä ulospäin
Tulihan sieltä taas neuvoja koko rahan edestä, ei tee yhtään pahitteeksi käydä välillä noissakin valmennuksissa. Oli oikein antoisa ja onnistunut valmennus!
Seuraavana päivänä Milka alkoikin vaihteeksi ähkyilemään :( Ilmeisesti se oli saanut vatsansa sekaisin vihreästä, jota oli päässyt kahtena päivänä syömään puoleksi päiväksi. Aiempina vuosina ei ole vihreään reagoinut... Molempina päivinä oli myös rankat kouluvalkat heti laitumella olon jälkeen, jotka vaikuttivat myös luultavasti kipeytymiseen. Milkaa ajelutettiin kopissa, taluteltiin ja illalla eläinlääkäri kävi letkuttamassa kun tilanne ei alkanut laukeamaan. Yö meni hyvin, mutta seuraavana aamuna alkoi taas kipuilu. Ensin käveltiin ja lähdettiin sitten Milka kyydissä ajelemaan vatsan toiminnan paranemisen toivossa ja omistaja kävi Puuilosta ostamassa PH Combia, jota on nyt annettu se yksi kuuri/paketti. Vaivat on helpottaneet (koputtaa puuta!). Sunnuntaina pääsin käymään jo pienen kävelymaaston Milkan kanssa. Torstaina meillä olisi estevalmennuskin tiedossa. Viimeeksi oon hypännyt 3 viikkoa sitten kisoissa, joten saa nähdä kuinka sujuu. Sunnuntaille olin varannut estevalkan, joka kuitenkin piti Milkan sairastuttua perua.
Sairaskuljetus Puuilon pihassa.
Ei käy kyllä ollenkaan kateeksi hevosenomistaminen noissa sairastapauksissa, ei taloudellisesti eikä henkisesti. Tässä jo vuokraajankin ominaisuudessa on niin kiintynyt hevoseen, että stressikäyrä pomppasi kyllä viikonlopun aikana taivaisiin ja mielessä pyöri kokoajan mikähän tilanne on ja mitä jos pahin tapahtuukin. Jännittää myös tuleeko Milka tottumaan ollenkaan vihreään, vai alkaako tämä taas uudelleen pian. Milkallahan on hiekkatarhassa koppa päässä koska syö hiekkaa, niin todella ikävää jos ei pääse ulkoilemaan ilman sitä laitumellekaan.
P.S. Uudet ratsastussaappaani tulivat liikkeeseen ja haettiin ne samalla hepanajelutusreissulla. En malta oottaa että pääsen niitä testaanaan, En taida uskaltaa niitä heti estevalkkaan ensimmäisenä laittaa, jos vaikka tuntuukin oudolle tai painavat tms.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti