Heipä
hei,
Onkin tovi vierähtänyt viime kirjoittelusta. Kerron hieman viime viikon ratsastuksista ja kävin myös pyörähtämässä Horse Fair messuilla.
Tiistaina meillä oli Sannan estevalkka, jossa olin mukana Milkalla. Aloitettiin verryttelyt tehden voltteja pitkälle sivulle ensin käynnissä 3-4 volttia/sivu, lyhyet sivut ravissa. Seuraavaksi tehtiin voltti ravissa ja ennen ja jälkeen voltin otettiin käyntisiirtymä, lyhyet sivut mentiin taas ravissa. Seuraavaksi siirryttiin tekemään pitkällä sivulla: pysähdys, muutama askel suoraan, voltti, pysähdys, muutama askel uralla suoraan käynnissä, ravi, pysähdys ja uudelleen (2 volttia/pitkä sivu ja lyhyet sivut taas ravissa), ensin voltit siis käynnissä, lopuksi vielä ravissa. Melko haastavat verryttelyt, joissa tuli esille monenlaista ongelmaa esim. toisessa (oliskos ollut oikeassa) kierroksessa voltit meinasivat valua ulkoa liian suuriksi ja toisessa suunnassa taas Milka yritti oikoa sisäänpäin. Myös taipuminen oli erilaista erisuunnissa ja pysähdykset tulivat ensin vinosti. Verryttelyn edetessä heppakin onneksi vertyi ja itse sain korjaavaa ohjeistusta ja pääsin korjaamaan ongelmia.
Sitten siirryttiin estetehtävien pariin. Ensin tultiin sinisen ympyrän mukaista ympyrälinjaa. Eli ravissa tultiin ristikolle puoliympyrän muodossa, ristikolta nostettiin laukka ja tultiin toinen puoliympyrä uralle laukassa, ennen päätyä siirryttiin taas raviin. Toisella pitkällä sivulla tehtiin käyntisiirtymä, voltti ravissa ja käyntisiirtymä ja lyhyen sivun keskelle myös käyntisiirtymä. Meinasin aluksi aloittaa ympyrälinjan uralta liian myöhään, Sanna menikin sitten seisomaan esteen etupuolelle ja linja piti ottaa hänen edestään, niin silloin vasta tajusin oikean linjan. Samaa harjoitusta otettiin toiseen suuntaan ja siihen lisättiin laukannosto C:ssä eli kuvan alimmalla lyhyellä sivulla, ympyrälle lähdettiin kuitenkin ravista ja ristikolta nostetttiin taas laukka.

Seuraavaksi siirryttiin tulemaan ristikkoa laukassa puoliympyrälinjalla vasemmassa kierroksessa, lähtö oli vihreän nuolen kohdalta, jossa nostettiin laukka. Tultiin ensin ristikko ja siitä lävistäjälinjalla pystylle, jolla laukan vaihto. Linja oli tarkoitus ottaa hieman kulmikkaana eli tarkoitus oli tehdä pieni kulma/kaarros ristikolta pystylle tullessa, jolloin pääsisi pystylle siten että joutuu kääntämään siinä oikealle, joka helpottaa laukan vaihtoa. Asia oli kyllä tiedossa, mutta vauhdissa tämä pääsi unohtumaan ja niinpä laukka ei läheskään aina vaihtunut. Myös pohjeapu laukalle olisi ristikolla oltava nopea ja tietysti oma katse oikealle, välillä tämä myös onnistui. Kun oli tultu muutama kerta näin, lisättiin tehtävään myös toinen pysty (harmaalla) lävistäjälinjalla. Täällä sain laukan aina vaihtumaan oikeasta vasemmaksi, tämä on Milkalle selkeästi helpompi puoli. Tässä vaiheessa Milkastakin alkoi jo löytymään menohaluja ja harmaata lävistäjälinjaa tullessa sai ottaa jo ihan napakat pidätteet, joihin Milka myös kivasti vastasi. Tämän jälkeen päätyyn tehtiin vielä voltti laukassa. Tämä pikku rata meni kaiken kaikkiaan ihan mukavasti, Sannalta tuli kehuja ainakin katseesta ja teistä, Milkan laukka oli myös hyvää. Itselle jäi vähän sellainen tunne, että olisin voinut olla vielä vähän rennompi, nyt oli vielä jäkitystä paikoittain, vaikka suoranaisesti ei hypäääminen jännittänytkään.
Torstaina kävin sitten itsenäisesti ratsastamassa Milkalla. Olin miettinyt alustavasti tekeväni viime kertaista Lady-tunnin tehtävää törpöistä tehdyllä suorakulmiolla (
tehtävä selostettu täällä). Maneesissa oli kuitenkin sen verran porukkaa ja hevosen juoksutuskin menossa, ettei tehtävää voinut toteuttaa. Tein sitten voltteja ja käynti/ravi siirtymiä, pikkuisen väistöjä yms. sälää mitä nyt mahtui tekemään väistellen muita ratsastajia. Laukkaakin taisi tulla vain yhdet kunnon pätkät suuntaansa ja sitten tein kulmista laukan nostoja käynnistä. Koko ratsastuskerta tuntui kuitenkin menevän penkin alle. Tuntuu, että aina jos maneesissa on porukkaa, niin ratsastus menee huonommin. En sitten tiedä mikä siinä on, johtuuko se siitä kun omat kuviot ja suunnitelmat menevät pieleen? Vai siitä kun joutuu väistelemään? Vai tuleeko siinä paineita ja yritelmät menevät sitä kautta mönkään, kun ei haluaisi kuitenkaan näyttää muiden silmissä ihan surkealta? Tallilla olen varmaan vähiten ratsastanut (aikuisena n 2,5 vuotta), useat ovat ratsastaneet vuosikymmeniä ja ovat valovuosia edellä taidoissa ja siksipä tuleekin usein tunne, että olen vain tiellä enkä osaa yhtään mitään :(. Vika taitaa olla omien korvien välissä, mutta sille tunteelle ei mahda mitään, kun ei onnistu niin ei onnistu, ja sitten kun ei suju alkaa pala nousta kurkkuun ja mieltä alkaa painaa. Haluaisin olla niin paljon parempi ratsastaja! No ehkä vielä joskus... Aattelinkin, että jatkossa jos alkaa tuntua ettei suju, niin keskityn vain ratsastamaan askellajit läpi ja tekemään siirtymiä, taivutuksia ja suoristuksia, enkä edes yritä mitään harjoituskuvioita. Otan ratsastuskerran enemmän hevosen liikutuksen kuin oman oppimiseni (tai tarkemmin oppimisenyrittämisen) kannalta. Tallilta lähtiessä meinasin purskahtaa autossa itkuun kun olin niin surkea ratsastaja, kurkkua kuristi ja facebookissakin piti vielä valittaa samasta aiheesta :D Jälkikäteen jo lähes naurattaa oma toiminta... Sainpahan taas aimoannoksen motivaatiota!!! Kyllä nyt tekee mieli harjoitella istuntaa ja apujen käyttöä. Onneksi Airan ratsastuspilatestunti on ensi viikollaja kyllä Milkan kanssa täytyy ottaa myös sileän tunteja muutenkin, kun nyt lähiaikoina olen keskittynyt esteille. Työtä vaan, niin eiköhän se meno siitä parane!

Tällaisen osuvan ja motivoivan kortin löysin joku aika sitten Postista :)
No sitten perjantaina meillä oli estetunti ratsastuskoululla. Ratsuksi sain taas Veikon. Veikko onkin ihan kelpo esteheppa. Se vähän jännitti, kun Veikko on joskus kiellellyt. Miulla kun ei oo vielä yhtään kieltoa koettuna, niin se ensimmäinen jännittää jo valmiiksi... Tunti sujui ihan mukavasti. Selkään meno tuntui ihan vauhdikkaalta ja hypytkin tuntuivat mukavilta. Videoilta sitten huomaakin, että hypyt ovat aika pieniä, eikä menokaan (esteiden korkeudesta puhumattakaan!) päätä huimaa, mutta pidemmittä puheitta:
Ensin mentiin puomeja ja ristikolta laukannosto:
Välissä mentiin pikku-ristikko rataa. Siitä ei ole julkaisukelpoista videota. Lopussa sitten sai mennä 4 esteen pienen pysty-radan. Tämän olisin mennyt mieluusti uudelleenkin jos olisi ollut mahdollisuus!
Tunnilla oli taas alussa hieman hankaluuksia tuntuman kanssa, kun Veikko painaa niin kovasti ohjille ja tuntuman pitämiseen saa tehdä hartiavoimin hommia. Odotteluaikoina Veikko vaikutti vähän pahantuuliselta ja riuhtoi ohjia, mutta itse ratsastaminen meni ihan mukavasti ilman turhia jännityksiä, vaikka meno aika mummoilulta näyttääkin :D
Lauantaina pääsin sitten Horse Fair -messuille. Mielellään siellä olisi vaikka kaksikin päivää pyörinyt, niin paljon oli mielenkiintoista ohjelmatarjontaa. Parasta antia mielestäni oli upea ja hauska Dressage meets Western näytös, todella suosittu Ratsupoliisien näytös, Expo-alue jolla oli mielestäni paremmat valikoimat kuin Horse Showssa sekä Aira Toivolan "hyvä istunta, toimiva ja vaivaton ratsukko" ratsastuspilates näytetunti. Nyt kun näki tuntia ulkopuolisen silmin, niin odotan yhä enemmän ensi viikon rats.pilates tuntia, joka on kolmas ratsastuspilates tuntini. Toivottavasti tulossa on taas antoisa ja opettavainen tunti! Tuttuja asioita edellisiltä kerroilta tuollakin oli esillä ja ratsastajan istunta oli todella siisti ja hän osasi hyvin myös demonstroida eroa vanhan ja uuden istunnan välillä ja sen vaikutuksen näki hyvin myös hevosen liikkeessä. Vähän harmitti, etten päässyt kuuntelemaan Airaa infolavalle "Ratsastajan ryhtivirheet, sekä istunnan toiminnallisuus ja avuilla vaikuttaminen". Oli valittava joko se tai poliisit ja tällä kertaa valitsin poliisien näytöksen. Myös maastakäsittelykilpailun demo oli mukavaa seurattavaa ja saikin miut miettimään, josko harjoittelisin joku kerta Milkan kanssa jotain maastakäsittelyjuttuja, ei varmaan olisi ainakaan pahitteeksi...
Ainiin, hankin messuilta ihanan kisapaidan ovh 74 euroa, nyt hintaan 25 euroa ja Horzen mukavantuntuiset ratsastushanskat, Milkalle ostin tuliaisiksi heppanameja. Etsiskelin myös valkoista kisapaitaa, mutta sopivankokoista, nättiä ja edullista ei osunut kohdalle.
Horse Fair ostokset.
Huomenna olisi jälleen vuorossa hyppytunti Milkalla :)